Tsekkiläisestä kirjailijasta Franz Kafkasta kerrotaan seuraavanlaista tarinaa. Noin vuonna 1922 Kafka oli kävelyllä berliiniläisessä puistossa, kun hän näki tytön, joka itki surullisesti (tämä tapahtui aikana jolloin pieniä tyttöjä ei vielä ollut opetettu siihen että jos puistossa tuntematon mies puhuttelee sinua, älä vastaa). Kun Kafka kysyi syytä tytön suruun, tämä kertoi kadottaneensa rakkaan nukkensa. Tyttö ja Kafka etsivät nukkea mutta eivät löytäneet. Kafka ehdotti tytölle että he tapaisivat puistossa uudestaan seuraavana päivänä ja etsisivät lisää.
Seuraavanakaan päivänä nukke ei löytänyt, mutta pitkän etsinnän pääteeksi Kafka antoi tytölle kirjeen, jonka ”nukke oli kirjoittanut”. Siinä nukke pyysi ettei tyttö itkisi, sillä hän oli vain lähtenyt matkalle nähdäkseen maailmaa. Nukke myös lupasi kirjoittaa tytölle ja kertoa matkastaan. Siitä alkoi ystävyys joka jatkui Kafkan kuolemaan (1924) asti. Heidän tapaamisissaan Kafka luki tytölle nuken kirjeitä, joissa nukke kertoi seikkailuistaan ja kohtaamisistaan ihmisistä.
Lopulta Kafka toi tytölle nuken, ”joka oli palannut Berliiniin”. Tyttö sanoi että ei se muistuta hänen nukkeaan lainkaan. Silloin Kafka ojensi tytölle vielä yhden kirjeen, jossa nukke kirjoitti että matka oli muuttanut häntä paljon. Tyttö ymmärsi että se sittenkin oli hänen rakas nukkensa ja toivotti sen tervetulleeksi takaisin matkoiltaan ja vei kotiin.
Monta vuotta myöhemmin jo aikuiseksi kasvanut tyttö löysi nuken sisältä kirjelapun, jonka Kafka oli allekirjoittanut. Siinä luki: ”Kaiken mitä sinä rakastat, sinä luultavasti menetät, mutta lopulta rakkaus palaa jollain toisella tavoin.”
En tiedä onko tarina totta, mutta siihen törmää silloin tällöin. Koska Kafka oli hyvin tuottelias kirjeiden kirjoittaja, kirjeen käyttäminen olisi ollut hänelle luonteva tapa lohduttaa tyttöä.
Kafkan kerronta on hyvin omanlaistaan, ja kirjojen ”kafkamainen” tunnelma voi tuntua joistakin ahdistavalta (esim. Linna tai Oikeusjuttu). Varmastikaan hän ei ole helpoimpia kirjailijoita pitää, mutta niille jotka pääsevät hänen tekstiensä makuun, niissä on ainutlaatuista viehätystä. Varsinkin Kafkan visio kasvottomasta byrokratiasta on ankeudessaan ylittämätön ja selvänäköinen.
Kafkan kuolemasta tuli kesäkuussa kuluneeksi sata vuotta, joten jos ei ole koskaan yrittänytkään lukea häntä, se antaa yhden syyn edes yrittää.
