Edward Bulver-Lytton ei ollut likikään niin huono kirjailija kuin jälkipolvet hänet muistavat. Hän oli aikanaan hyvinkin suosittu, eikä kirjailijan teosten arvioiminen jälkipolvien kriteerein koskaan tee niille ja kirjoittajalle oikeutta.
Bulver-Lytton tunnetaan nykyisin lähinnä vain yhden ei kovin keskeisen romaaninsa Paul Clifford alkulauseesta, tai oikeastaan sen kuudesta (suomeksi viidestä) ensimmäisestä sanasta. Miltei jokainen tuntee ne. Ne teki kuuluisaksi Charles Schulzin Tenavat-sarjakuvan koira Ressu, joka aloitti niillä oman romaaninsa istuessaan koppinsa katolla kirjallisen luovuuden puuskassa:
”Oli synkkä ja myrskyinen yö…”
En siteeraa kuuluisaa alkulausetta tässä kokonaisuudessaan (sillä se on todella pitkä ja huono), mutta olen minä nähnyt huonompiakin. Kuitenkin Lyttonin lauseella on maine maailman huonoimpana kirjan aloituksena kautta aikojen.
Niin tai näin, romaanin avaukset ja lopetukset ovat sen eräitä tärkeimpiä kohtia. En nyt muista kuka merkittävä kirjailija sanoi, että jos keksii todella hyvän kirjan avauslauseen tai loppulauseen, itse kirja kannattaa kirjoittaa. Muuten ei.
Huonous on tietenkin makuasia niin kuin hyvyyskin; absoluuttista kirjallista hyvyyttä tai huonoutta ei ole olemassa vaikka monet niin uskovatkin. Kaikki arvostukset ovat lukijan korvien välissä. Mutta tosiasia on, että jotkut aloitukset tai lopetukset tekevät myönteisen vaikutuksen suuriin ihmisjoukkohin, toiset eivät. Jotkut synnyttävät jopa inhon sekaisen hämmästyksen tai huvittuneisuuden tunteita, tai epäuskoa.
Kunnia huonoimmille!
Tältä kannalta hyvin viihdyttävä on amerikkalaisen professori Scott E. Ricen 1982 perustama Bulver-Lytton Fiction Contest -kilpailu. Sinne voi lähettää aiemmin julkaisemattomia kirjan avauslauseita. Vuosittain aina elokuussa jaetaan palkinnot niille, joita raati pitää huonoimpina. Sarjoja on lukuisia, joten niistä jokainen riittävän huono kirjoittaja löytää kyllä itselleen sopivan. Kilpailun nettisivut: https://www.bulwer-lytton.com/
Merkittävin tietenkin pääpalkinto. Se taitaa olla nykyisin noin 250 taalaa ja kunniakirja, jonka voi kätkeä jonnekin, tai sitten ylpeillä sillä.
Vuoden 2024 pääpalkinto ei minua niin puhuttele, mutta esimerkkinä siitä, millaisilla avauksilla pääpalkinto on joskus voitettu, laitan alle pari aikaisempien vuosien pääpalkittua, jotka ovat minun mieleeni (paradoksaalista, eikö totta):
2014: ”When the dead moose floated into view the famished crew cheered—this had to mean land!—but Captain Walgrove, flinty-eyed and clear headed thanks to the starvation cleanse in progress, gave fateful orders to remain on the original course and await the appearance of a second and confirming moose.”
2017: ”The elven city of Losstii faced towering sea cliffs and abutted rolling hills that in the summer were covered with blankets of flowers and in the winter were covered with blankets, because the elves wanted to keep the flowers warm and didn’t know much at all about gardening.”
On ne, on ne, oikeastaan aika hyviä. Kun on riittävän huono, ja on sitä systemaattisesti, se alkaa olla hyvää, niin kuin 1960 -luvulla eräs tamperelainen yhteiskuntatutkija osoitti että asennemittareilla äärioikeistoa ja äärivasemmistoa ei voi erottaa toisistaan vaan ne kohtaavat, eli politiikan kenttä asenteilla mitaten ei olekaan jana vaan jonkinlainen ympyrä.
Minä olen jo kirjoittanut kontribuutioni ensi vuoden kilpailuuun. Aion taistella pääpalkinnosta verisin tassuin.
